SEPA ei ole pelkästään standardimuutos, vaan se on alku kehitykselle, jonka lopputulemana on tehokkaammat kassanhallinnan ja maksuliikenteen prosessiratkaisut.
SEPA - Eurooppalainen maksualue
SEPAn tavoitteena on edistää pankkikilpailua EU:n alueella luomalla Eurooppalainen Maksualue, jossa palvelun parantumisen ja hintakilpailun kautta sekä yritykset että kuluttajat hyötyisivät.
Suomessa hintakilpailun vaikutukset jäänevät pieneksi. Asiakashyödyt tulevatkin uusien ja nopeampien palvelujen kautta. Ensivaiheessa SEPA-maksujen siirtymisen nopeutuminen maksajalta saajalle (maksuliikennelain voimaan tulessa t+3 ja vuodesta 2012 t+1 päivää) tekee jo huomattavan muutoksen yritysten maksuliikenteeseen. Nopeutumisen myötä myös esimerkiksi kulttuuri laskujen myöhässä maksamiseen muuttuu.
Muualla SEPA-alueella hintakilpailun vaikutukset ovat dramaattisempia - Euroopan komission tilaaman selvityksen perusteella hinnat tulevat laskemaan euroista reilusti alle euron.
Koska pohjoismaiset pankit ovat olleet aktiivisia automatisoinnin kehittämisessä, on niille muodostunut huomattava kilpailuetu kilpailtaessa SEPA-alueille perustettavista maksuliikenteen palvelukeskuksista. Muutenkin suomalainen tehokuus automatisoinnin myötä luo kilpailuedun, kun monikansallinen konserni perustaa palvelukeskusta ja valitsee pankkiratkaisuja.